Poppamies Burgers & Ribs RUB mausteseos pussi
Tulisuusaste 1/10

POPPAMIES BURGERS & RIBS RUB

Amerikan tyyliin tehty BBQ -mausteseos pihveille, hampurilaisille ja ribseille. Long live Texas!

Nimensä mukaisesti Burgers & Ribs RUB mausteseos on parhaimmillaan amerikkalaisten grilliruokien kanssa. Hiero ribseille esikypsennyksen ajaksi ja kostuta säännöllisesti esimerkiksi omenamehulla kypsennyksen aikana. Pintamausta hampurilaispihvit tai sekoita maustetta jauhelihaan pihvejä valmistettaessa.

Poppamiehen RUB-mausteet sopivat kuivamarinointiin eli lihaan hierottavaksi, sekä yleiseen maustamiseen kotikeittiössä tai grillin äärellä. Mausteseos sopii myös savustettavalle lihalle. Mausteessa ei ole mitään ylimääräistä, kaikki ainesosat on hierottu tasapainoon makujen, suolan ja makeuden osalta. Maustetta on tarkoitus hieroa lihaan reilusti, n. 40-50 g per kilolle lihaa.

  • GRILLISSÄ: hiero mausteseosta lihalle tai pihville pienen öljytilkan kera ja grillaa liha kypsäksi.
  • UUNISSA: Hiero mausteseosta lihalle paksu kerros ja kostuta esimerkiksi omenamehulla. Kypsennä matalalla lämmöllä kypsäksi. Sekoita juureslohkot tilkkaan öljyä ja pyörittele ne mausteseoksessa. Paahda uunissa kypsäksi.
  • PANNULLA: Taputtele maustetta pihville tai pyörittele lihapaloja mausteessa. Paista pienessä tilkassa öljyä. Lisää hieman nestettä, esimerkiksi kermaa ja saat mahtavan lihakastikkeen.
  • KATTILASSA: Mausta keitot, haudutettavat lihapadat ja kastikkeet mausteseoksella.
  • Mausteseos toimii hienosti myös dippijauheena, sekoita 2 tl kermaviiliin ja anna maustua jääkaapissa.

Käyttövinkit

  • paistinperunat
  • revitty possu
  • savustettavat lihat

Ainesosat: suola, ruokosokeri, savustettu paprika, mustapippuri, valkosipuli, savusuola, chili, oregano, juustokumina.

Ravintosisältö/Näringsinnehåll per 100g
Energiaa/Energi 1116,8kJ/266,9kcal
Rasvaa/Fett 3,5g
(Joista tyydyttyneitä/Varav mättat) 0,6g
Hiilihydraatteja/Kolhydrat 49,5g
-josta sokeria/varav socker 29,8g
Proteiinia/Protein 4,7g
Suola/Salt 29,4g

Koko: 200 g
Tulisuus: 1/10

Gluteeniton, laktoositon, vegaaninen
EAN: 6430034012597

Sekoitettu Suomessa.

Poppamiehen Rub-mausteseokset

Poppamiehen RUB-mausteseokset on tehty parhaista raaka-aineista ja ne soveltuvat erityisesti lihojen kuivamarinoimiseen, mutta mahtavasti myös yleiseen maustamiseen ruoanlaitossa. Poppamiehen RUB-mausteet ovat laktoosittomia ja gluteenittomia eivätkä ne sisällä aromivahventeita.

RESEPTIT

2023-06-16T09:05:32+03:00

POPPAMIES BURGERS & RIBS RUB

American style made BBQ spice mix for beef, hamburgers and ribs. Long live Texas!

A barbecue spice rub by Poppamies that goes particularly well with American-style meats. The seasoning is pleasantly sweet and smoky, in addition to being very mildly hot. The seasoning goes well with grilled food in general and with foods such as potato wedges, or it can be mixed with mayonnaise. Poppamies spice rubs are well-suited for dry marinating, i.e., being rubbed on meat, and as general seasonings in the home kitchen and for grilled food.

salt, brown sugar, smoked paprika, black pepper, garlic, smoked salt, chili, oregano, cumin.

Nutrition Facts per 100g
Calories 1116,8kJ/266,9kcal
Total Fat 3,5g
(saturated) 0,6g
Total Carbonhydrate 49,5g
(sugar) 29,8g
Protein 4,7g
Salt 29,4g

Size: 200 g
Spiciness: 1/10

Gluten-free, lactose free, vegan
EAN: 6430034012597

Packed in Finland.

RECIPES

2021-10-07T14:39:22+03:00

POPPAMIES BURGERS & RIBS RUB

Poppamies RUB-grillkrydda, som passar särskilt bra till kött i amerikansk stil. Kryddan är lagom söt och rökig samt har en mild hetta. Kryddan passar till allmän grillning och till exempel klyftpotatis, eller utblandad i majonnäs. Poppamies RUB-kryddor passar till torrmarinering, det vill säga att gnidas in i köttet, och till allmän kryddning hemma och vid grillen.

Salt (23,5%), rörsocker, rökt paprika, svartpeppar, vitlök, rökt salt (6,5%), chili, oregano, spiskummin

Näringsinnehåll per 100g
Energi 1116,8kJ/266,9kcal
Fett 3,5g
(Varav mättat) 0,6g
Kolhydrat 49,5g
-varav socker 29,8g
Protein 4,7g
Salt 29,4g

Storlek: 200 g
Eldighetsklass: 1/10

Glutenfri, laktosfri, vegansk
EAN: 6430034012597

Packad i Finland

RECEPT

2021-10-07T14:40:06+03:00
Go to Top