Joulukinkun marinointi Poppamiehen tapaan
Joulukinkkureseptejä ja kuorrutuksia löytyy netistä niin paljon kuin jaksaa etsiä. Me keskitymme kinkun maustamiseen, voit valmistuksen tehdä samaan tapaan kuin normaalistikin. Tosin, on meillä valmistukseenkin oma tapa, savustamalla. Toki monilla ei ole savustinta kotosalla tai kaupungissa ei ole mahdollista, mutta siihenkin on oma ratkaisu, Poppamies Liquid Smoke – nestemäinen savuaromi. Voit nimittäin saada savunmakua ihan kotiuunissakin. Tässä esittelemme miten ruiskusuolata kinkku hyödyntäen nestemäistä savuaromia.
Tarvitset tietenkin Marinadiruiskun, niitä löytyy kaupoista muutamasta eurosta useampaan kymppiin hintaisia.
Oikea määrä käyttää alla olevaa marinadia on n. 1 dl per kilo lihaa. Eli vaikkapa 5 kg kinkulle sekoita 5 dl marinadia alla olevalla sekoitussuhteella. Mikäli sinulla on jo valmiiksi suolattu kinkku, jätä vain suola pois ja voit käyttää reseptiä sellaisenaan.
Lämmitä pieni tilkka vettä ja liuota siihen sokeri, sekoita sen jälkeen kaikki yhteen.
Pistele pieninä määrinä marinadi eri puolille kinkkua pistokohtia vaihdellen. Anna olla jääkaapissa yön yli jotta lopputuloksesta tulee mahdollisimman tasainen. Kokenut ruiskusuolaaja osaa jo pistellä nesteen niin, että käytännössä kinkun voi laittaa uuniin tai grilliin jo samoin tein.
Itse ruiskusuolaan / injektoin makua kinkkuun siten, että työnnän ruiskun neulan käytännössä niin pitkälle kuin se menee ja vedän sitä hiljalleen samalla ylöspäin. Piikitän kinkkua yleensä n.10-30 kertaa koosta riippuen.
Kypsennyksen voit tehdä oman ohjeesi mukaan normaalisti uunissa. Vaihtelun haluisille suosittelen kokeilemaan esim. valmistusta savustamalla tai grillissä. Pintamausteeksi sopii mainiosti Poppamiehen Burger & Ribs RUB– tai Slow Food RUB-mausteseos ja sinappihunnun vaihtoehdoksi Poppamies Smoky Apple BBQ-kastiketta.
Kypsennyslämpötilana suosittelen n. 110-125 astetta ja kinkun sisälämpötilaksi lopussa 75 astetta, tällöin kinkku on perinteisen mehevä. Suosittuun ylikypsään kinkkuun jatka kypsennystä kunnes sisälämpö 80-85 astetta. Peitä kinkku vaikkapa liinalla tai pyyhkeellä (ensin folio) n. 30-60 minuutin ajaksi.