Cheesy Habanero -munakokkeli

Munakokkeli on yksinkertaisuudessaan mahtava aamupala ja rapean pekonin paras kaveri! Parhaimmillaan se on huolellisesti sekoitellen, hitaasti miedolla lämmöllä valmistettuna. Klassisen turejuustolla viimeistelyn sijasta kannattaa kokeilla Poppamiehen majoneesia tuomaan täyteläisyyttä. Smoky Apple -glaseeraus toimii pekonin lisäksi myös vaikkapa lohelle tai paahdetuille kasviksille.

Paista ensin pekoni kypsäksi pannulla tai uunissa. Glaseeraa pekonisiivut Poppamies Smoky Apple -grillikastikkeella ja paahda grillivastuksen alla rapeiksi.

Riko munat pieneen kulhoon ja vatkaa kevyesti haarukalla rakenne tasaiseksi. Lämmitä paistinpannu miedolla lämmöllä ja lisää voi. Anna sen sulaa, ja kun tirinä loppuu, kaada munaseos pannulle. Sekoita munakokkelimassaa puulastalla tai vispilällä koko ajan kauttaaltaan, jotta se kypsyy tasisesti. Ota tarvittaessa pannu välillä hetkeksi pois levyltä ja jatka sekoittamista jotta massa ei kypsy liian nopeasti tai ruskistu. Kun se on kauttaaltaan juuri ja juuri kypsää, ota pois levyltä. Mausta suolalla ja reilulla tujauksella Poppamies Habanero -chilikastiketta. Lisää joukkoon myös raastettu cheddar ja sekoita huolellisesti. Viimeistele tuorejuustolla, mascarponella tai valitsemallasi Poppamies-majoneesilla.

Tarjoile munakokkeli heti rapeiden savuomena-pekonisuuvujen kera, hienonnetulla ruohosipulilla viimeisteltynä.

LISÄÄ RESEPTEJÄ