Poppamummon lämmin pekoni-perunasalaatti

Mummon ja Poppamiehen Spice House valkosipuli-pariisinperunoista valmistuu helposti herkullinen lämmin perunasalaatti vaikkapa Spice House Burger Sausage Steakin, cheddar-jalapenomakkaran tai oikeastaan minkä tahansa grillatun lihavalmisteen kaveriksi. Pekonin rasvaan valmistettu lämmin vinegretti on tämän perunasalaatin herkullisuuden salaisuus! Kun maltat paistaa ohuet pekonisiivut hitaasti sekoitellen pannun lämmetessä, saat niistä ihanan rapeuden lisäksi myös mahdollisimman paljon rasvaa irti.

Leikkaa pekoni ohuiksi suikaleiksi ja laita kylmälle pannulle. Laita pannu levylle, käännä noin 2/3 -teholle ja anna lämmetä. Sekoittele välillä, jotta pekoni paistuu tasaisesti ja jää irtomaiseksi. Kun pekoni on rapeaa, ota pannu pois levyltä. Lusikoi paahdettu pekonimuru lautaselle niin, että siitä irronnut rasva jää pannulle. Voit myös käyttää vinegretin valmistukseen toista paistinpannua ja siivilöidä pekonit talteen sen päällä.

Valmista seuraavaksi lämmin vinegretti. Pannulla tulisi olla noin puoli desiä

pakonin rasvaa. Lisää saman verran öljyä (tarvittaessa hieman enemmän jos pekonista ei ole irronnut tarpeeksi). Sekoita joukkoon myös sitruunan mehu ja Poppamies Väkevä Sinappi. Lämmitä pannua miedolla lämmöllä ja sekoita tai vatkaa samalla vinegretti tasaiseksi. Mausta ripauksella sokeria sekä pekonin makuisella suolalla.

Lisää pannulle hienonnettu sipuli. Sekoita ja anna lämmetä hetki. Sekoita sitten joukkoon Poppamiehen valkosipuli-pariisinperunat ja anna lämmetä.

Viimeistele silputulla persiljalla ja pekonimurulla. Tarjoile lämpimänä lisukkeena.

LISÄÄ RESEPTEJÄ