Pekoni-savujuusto-frittata

Uunimunakas eli frittata valmistuu kätevästi yhdellä uuninkestävällä paistinpannulla. Chipotlen eli savuchilin aromi yhdessä savujuuston ja klassisen BBQ-kastikkeen kanssa komppaavat paistetun pekonin herkullisuutta, tuoreen paprikan ja chilin raikkaus viimeistelevät tämän täyteläisen munakkaan.

Laita uuni lämpiämään 200 asteiseksi.

Leikkaa pekoni noin puolen sentin suikaleiksi. Kuori ja hienonna sipuli. Halkaise paprika, poista kara sekä siemenet, ja leikkaa kuutioiksi. Leikkaa myös chili ohuiksi siivuiksi.

Raasta juusto kulhoon. Riko munat joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Mausta suolalla.

Laita pekonisuikaleet kylmälle paistinpannulle, laita pannu levylle ja käännä levy päälle, noin 2/3-teholle. Kun pekoni on kypsää ja rapeaa, ota se pannulta lautaselle tai talouspaperin päälle odottamaan. Jätä kaikki pekonista irronnut rasva pannulle.

Lisää sipuli ja paprika pannulle, ja kuullota ne kypsiksi. Sekoita joukkoon chili ja anna kypsyä hetki. Kaada muna-juustoseos pannulle rauhallisesti. Sekoita tasaiseksi. Halutessasi ripottele munakkaan päälle vielä hieman raastettua juustoa. Paista frittata kypsäksi uunissa. Paistoaika riippuu uunin tehosta ja käyttämästäsi pannusta, mutta ei siihen kauaa mene. Frittata kannattaa ottaa uunista kun se on juuri ja juuri hyytynyt.

Tarjoile hienonnetulla ruohosipulilla tai kevätsipulin varsilla ja Poppamies Classic BBQ Saucella viimeisteltynä.