Rapeat Piri Piri -kanatacot

Ajatus rapeasta kanasta ja Poppamiehen The Sauce Piri Piri -kastikkeen yhdistämisestä sai suupielet nykimään ylöspäin ja siitä se ajatus sitten lähti. Rapeita kanansisäfileitä, mausteisuutta, chiliä sekä rouskuvia tacoja – eihän parempaa evästä voisi ollakaan!

Laita kulhoon Poppamiehen The Sauce Piri Piri -kastiketta sekä suolaa ja lisää broilerin sisäfileet sekaan. Pyörittele fileitä niin, että kastiketta on tasaisesti fileiden pinnassa. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Jätä sisäfileet marinoitumaan siksi aikaa, kun murskaat toisessa kulhossa maissihiutaleet pienemmäksi murskaksi. Pyörittele mausteiset broilerin sisäfileet maissihiutalemurskassa ja asettele pellille leivinpaperin päälle tasaisesti.

Paista uunissa 200 asteessa noin 15-20 minuuttia kääntäen fileet kerran paiston aikana. Tee sillä aikaa valmiiksi, kun broilerit kypsyvät uunissa, kesäsipulikastike ja mausta majoneesi Poppamiehen The Sauce Sweet Chili -kastikkeella.

Kesäsipulikastiketta varten leikkaa kesäsipulit ohuiksi suikaleiksi ja laita kulhoon. Hienonna korianteri sekaan, lisää muut ainekset ja sekoita sekaisin.

Valmistelet tacot, annostele pohjalle salaattisekoitusta, päälle rapeaa Piri Piri -kanaa, avocadon siivuja ja mausta kesäsipulikastikkeella ja Sweet Chili -majoneesilla.

LISÄÄ RESEPTEJÄ